Videotuotanto
Elämme digitaalisessa maailmassa, jonka hyväntahtoinen kuningas on liikkuva kuva. Videot kertovat brändinne tarinan, esittelevät tuotteitanne ja palveluitanne sekä muodostavat yhteyden yleisöönne. Sovitaan teille yhdessä ratkaisu, joka toimii kaikilla haluamillenne alustoilla.
Videoiden voima
Yhä lyhyemmän keskittymiskyvyn maailmassa videot erottuvat edukseen. Kuluttajat eivät halua lukea pitkiä tekstejä, vaan muodostavat mieluummin mielipiteensä ja ostopäätöksensä videoiden avulla. Tällöin ratkaisevana tekijänä voi usein olla juuri videon laatu, eli epätarkka kuva, kohiseva ääni tai huolimaton valaistus voi koitua kohtalokkaaksi virheeksi. Tällaiselta on onneksi helppo välttyä valitsemalla kaltaiseni ammattilainen.
Mitä ikinä tarvitsettekaan
Erityyppisiä videoita on lukemattomia. Laajalla kokemuksella varustettuna minulta luonnistuu esimerkiksi
- infovideo, jolla selitetään tuotteenne tai palvelunne toimintaa tai laajemmin yrityksenne toimintaa
- mainosvideo esimerkiksi somekäyttöön tai televisioon
- demovideo, jolla esitellään tuotteenne käyttöä käytännön tasolla
- kokemusvideo, jossa asiakkaanne kertovat, miten tyytyväisiä ovat olleet palveluunne
- koulutusvideo, jolla esimerkiksi perehdytetään uusia työntekijöitä tai asiakkaita
- tapahtumavideo konferenssinne, tuotejulkistuksenne, seminaarinne tai muun tapahtuman esittelyyn tai taltiointiin
- yrityskulttuurivideo, jossa kerrotte yrityksenne arvoista
- haastatteluvideo, jossa voitte esimerkiksi keskustella asiantuntijan tai alan vaikuttajan kanssa.
Videon sisältö tietenkin toteutetaan toiveidenne mukaisesti. Ilmakuvaa varten minulla on kuvauslennokki eli drone. Voiceoverin tekemiseen voidaan palkata ääninäyttelijä. Tekstitykset onnistuvat niin suomeksi kuin muillakin kielillä. Ja lisensoidulla – tai vain teitä varten sävelletyllä – taustamusiikilla vältetään ongelmat tekijänoikeuksien suhteen.
Ota siis rohkeasti yhteyttä ja kerro, millaista videota toivoisitte! Tai jos video olisi hyvä näyttää reaaliaikaisena, toteutan myös laadukkaat livestriimit.